Kummajainen: Zen Bound 2

Mindfulness ja downshiftaus ovat tämän hetken muotisanoja. Samaa lajia edustaa myöskin Zen Bound 2, joka on melkein kuin puhelimessa tai tietokoneen ruudulla toimiva stressilelu. Secret Exitin luomus edustaa hiukan pienemmän profiilin kotimaista peliosaamista - mutta varsin laadukasta sellaista. 

Zen Boundin idea on miellyttävän yksinkertainen ja jo sinänsä rentouttava, sillä opetteluun ei tarvitse tuhlata hermojaan ja aikaansa minuuttia tai kahta kauempaa. Näytölle ilmestyy puusta veistetty hahmo - ihminen, eläin tai milloin mitäkin, jonka ympärille kierretään narua puuveistosta pyörittelemällä. Narun mukana veistokseen tarttuu väriä, ja tarkoituksena on narua kiertämällä maalata veistos mahdollisimman täydellisesti. Taustalla soi miellyttävä musiikki, kello ei tikitä - ainoana rajoitteena on narun pituus, joka kuitenkin muodostuu esteeksi vain kaikkein hankalimmissa tehtävissä. 

Hermojen lisäksi Zen Bound miellyttää myös silmää. Se on kaikessa simppeliydessään varsin kaunis, ja narun liikkuminen on niin lähellä todellisen elämän johdonmukaisuuksia kuin suinkin mahdollista. Liian lähellä kulmaa se esimerkiksi luiskahtaa vähitellen pois, ja jos yhden kerran on vetänyt narun johonkin kohtaan, seuraavan kerran narun voi tukea edelliseen, tai vastaavasti narua ei enää välttämättä saa menemään siitä kohdasta, josta sen olisi halunnut menevän. Tällaiset itsestäänselvyydetkään eivät aina pelimaailmassa ole niitä aivan helpoimpia toteutettavia.

Aluksi johdantona pelin ideaan voi ratkaista muutaman helpomman veistoksen, jonka jälkeen voi siirtyä haasteellisimpiin osioihin. Mukavuus piilee siinä, etteivät ne ole liian vaikeita - oman stressitasonsa saa kohoamaan korkeintaan kaikkein korkeimpia pisteitä tavoittelemalla, mutta läpi pääsee jo vähän leppoisammallakin narunpyörittelyllä. Zen Boundia voi siis yhtä hyvin pelata hiki otsalla ja huippusuorituksia tavoitellen, kuin vaikka yhden tai kaksi veistosta kerralla taukojumppana töiden välissä. 

Nerokasta. Suorastaan terapeuttista. Tämän pelin pitäisi ehdottomasti löytyä jokaisen stressaantuneen työntekijän tietokoneelta tai puhelimesta sen sijaan, että kuppaamme tauot Facebookissa ja kahvinkeittimelle jonottaen. 

Kenelle: 

- Kenelle tahansa. Tämä peli ei tunne ikärajoja eikä vaadi aikaisempaa kokemusta pelaamisesta. Mutta etenkin kiristyvien hermojen pikaterapiaa ja hengähdystaukoa tarvitseville. 

Minä ja tekniset vempaimet, osa 1

(Miespuolinen) ystäväni oli taannoin aikeissa hankkia kannettavan tietokoneen, omien sanojensa mukaan ’kirjoittamiseen ja netissä surffailuun’. Hän omisti jo pelaamiseen sopivan pöytäkoneen, joten siitä se ei ollut kiinni. Tietääkseni halvimmat läppärit näillä kahdella elintärkeällä ominaisuudella ja vuoden-parin takuulla lähtevät hinnoittelultaan sieltä neljänsadan tienoilta, jollei vieläkin edullisempia miniläppäreitä oteta lukuun. Kaverini oli kuitenkin tuskissaan: hänen budjettinsa oli kuusisataa, ja sillä ei saisi vielä ’yhtään mitään’.

Itse olin vuosia sitten hankkimassa uuden kannettavan. Vanha HP:ni, tuttavallisemmin Harry Potter, oli palvellut minua uskollisesti jo neljän vuoden ajan ja alkoi jäädä ajastaan jälkeen. Käynnistäminenkin kesti jo siinä parikymmentä minuuttia, millä ajalla ehti hyvin keittää ja hörpätä päiväkahvit.Sinänsä kätevää, mutta jossain vaiheessa alkoi ottaa pannuun.

Budjettini oli 600 euroa ja minulla oli jo pari ehdokasta valmiina,  mutta erehdyin tietysti kysymään ensin poikaystäväni mielipidettä. Sainkin nopeasti tietää, että molempien läppäriehdokkaitteni näytönohjain oli ’perseestä’, ja etten puolestaan tehnyt mitään sellaisella määrällä muistia. Hirveä paine pukkasi päälle. Surffasin päivät pääksytysten lukemassa netissä vertailuja kannettavien näytönohjaisimista ja sain selville, että jos yhtään kummoisen haluaa, on pakko pistää budjettiin pari satasta (tai mielellään tietysti tonnia) lisää. Muutkin miestuttavat jakelivat mielipiteitään. Isä ehdotti toista ja veli toista. Ja kaverit tietysti jotain aivan päinvastaista.

Lopulta kuukausien jahkailun jälkeen marssin tuskissani paikalliseen alan liikkeeseen, jonka kassalla onnekseni sattui olemaan naismyyjä. Kerroin hänelle, että haluan läppärin, jolla voi a) kirjoittaa, b) kuunnella musiikkia, c) käydä netissä ja d) pelata simsejä, ja että koneen näyttö ei saa olla turhan iso ja että budjettini on 600. Löytyi kaksi vaihtoehtoa, joista valitsin kivemman näköisen. Sen pituinen se.

***

Mainittakoon vielä, että kaksi viikkoa läppärin saavuttua kotiin kaadoin vahingossa kupin kahvia sen näppäimistölle. Eikä minulla vielä silloin ollut kotivakuutusta. Näppäränä tyttönä kiskaisin kuitenkin koneen irti seinästä, käänsin sen ympäri ja ravistin kaikki kaksi desiä maitokahvia koneen sisältä lattialle. Pari kuukautta se sammuili omituisesti omia aikojaan, mutta sitten alkoi taas toimia kuin vettä vaan. Samalla koneella kirjoittelen näitä löpinöitäni vielä tänäkin päivänä. Joskus meillä on huonot hetkemme, mutta hälläkös väliä – ja pelitkin pyörivät vallan mainiosti. Kunhan ne nimittäin on tehty ennen 2000-lukua.

Kesälupauksia

Kesä tekee kovasti tuloaan, vaikka säät vielä vähän laahaavatkin jäljessä aikataulusta. Ja koska lomalla toivottavasti on aikaa muuhunkin kuin grillaamiseen ja rannalla loikoiluun, on luvassa muun muassa muutama uusi peliarvostelu sekä muuta asiaa aiheen tiimoilta... :)

The Longest Journey on tunnelmallisten pc:n seikkailupelien klassikoita vuodelta 1999. Itse olen silmäillyt sitä uteliaasti pelikaupoissa jo parin vuoden ajan, mutta vasta nyt sain aikaiseksi hankkia sen hyllyyni. Pelin päähenkilö on taideopiskelija April, jota alkavat vaivata kummalliset unet... 

Tasohyppelypuolella Trine puolestaan edustaa kotimaista peliosaamista.

Restaurant Empire II on varmaan hullunkurisimpia löytöjäni pitkään aikaan. Jos joku on sattunut lukemaan kirjoitukseni Unelmieni pelit paria kuukautta aiemmin, niin varmaankin hirnahtelee minulle nyt vahingoniloisesti - tämähän on tehty jo vuonna 2008. Tässä kovasti The Simsin näköisessä pelissä perustetaan oma ravintola tai kahvila, jolle sitten yritetään tavoitella mahdollisimman suurta suosiota. Valittavana on joko vähän  tavoitteellisempi pelitapa valmiin pelihahmon ohjaimissa, tai ihan puhdas hiekkalaatikkoleikki.

Machinariumin ketale on edelleen kesken, mutta eiköhän senkin jossain vaiheessa saa loppuun pelattua.  

Lisäksi luvassa on tarinointia muun muassa miesten, naisten ja tekniikan välisestä monimutkaisesta suhteesta - sekä paljon muuta. Toivottavasti jaksatte pysyä mukana, omatkin ideanne blogin sisällöstä ja kehittämisestä ovat edelleen kultaakin kalliimpia! Hyvää tulevaa kesää!

Nuoret pelissä

Voisinpa vaihteeksi myös ammatillisen suuntaumukseni puolesta heittää tänne jotain peliaiheista asiaa. Sattui nimittäin työpaikalla eteeni tällainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama, kasvattajille ja ammattilaisille suunnattu peliaiheinen vihkonen, jota sitten hyvin kyynisenä lähdin selailemaan.

Sain kuitenkin kokea mukavan yllätyksen - tässä aineistossa aihetta on käsitelty jopa ihastuttavan kiihkottomasti ja tutkimustietoa silmälläpitäen.

THL - Nuoret pelissä

Hyvää tässä oppassa mielestäni oli ennen kaikkea se, ettei siinä pyritä lietsomaan peleihin ja niiden ongelmallisuuteen liittyvää kauhua ja epätietoisuutta, vaan päinvastoin kerrotaan peleistä hyvin tavallisena ja arkipäiväisenä osana nykynuorten arkea. Oppaassa ei myöskään tyydytä vain korostamaan opetuspelien ja wii:n jumppapelien positiivisia puolia, vaan paljon laajemmin kerrotaan pelaamisen ja kaikenlaisten pelien myönteisistä puolista ja korostetaan sitä, että peleihin liittyvät ongelmat, kuten muutkin ongelmat, ovat yksilöllisiä. Oppaassa neuvotaankin kasvattajaa ennen kaikkea kokeilemaan pelaamista itse, jotta asioista pääsisi paremmin kärryille. Lisäksi annetaan muita hyviä, käytännöllisiä ja ennen muuta lapsen/nuoren omaan ikätasoon linkitettyjä vinkkejä peli- ja mediakasvatukseen sekä ongelmapelaamisen helpottamiseen. 

Suosittelen lämpimästi kaikille vanhemmille sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleville, joille aihe tuntuu vähänkään vieraalta! 

Kuukauden... pelimies

Koska olen huumorintajuton ja kärsin tissikompleksista, tämä Pelaajalehden leikkimielinen Miss Vappumunkki 2012 -kilpailu sai minut ensin suunnittelemaan katkeran kostonhimon vallassa vastaavaa... ööh... Mister Kesäkillutin -gaalaa.

Sen sijaan päätin kuitenkin korvata tämän kuun naispelihahmon kuukauden, tuota noin, pelimiehillä. Tässä on kuulkaa teille mieskomeutta kerrakseen. ;-D

Kanna minut metsään, apinamies... 

Yrm.

Bää'ä... ei kun

 

Sim-miehiltä se taipuu tuo romantiikka. :P

Paljastus! Olin lapsena ihastunut Vaaleanpunainen pantteri ja matkalippu vaaraan -pelin Pantteriin. 

Ensi kuussa tällä paikalla nähdään taas joku pelimaailman huomionarvoinen sankaritar (tai antisankaritar).